+22 C. Kesällä voisi olla lämpimämpääkin. Hytisen laiturilla pienten hyppiessä iloisesti järveen. Pärskeet roiskuvat päälleni. Pisarat ovat kylmiä. Ihoni nousee kananlihalle. Vieressäni Paula nauraa minulle, enkä ole kuulevinani. Hänen naurunsa hyytyy ja kaikkoaa samaan tyhjyyteen, kuin lasten nauru ja veden loiske. En kuule mitään, katson vain pilven himmentämää läiskää taivaalla siinä kohtaa, jossa auringon tulisi paistaa. Pieni puhuri voisi lennättää pilvet tiehensä, mutta vaikka haavat hakkaavatkin toisiaan ja puhaltavat ilman kylmäksi kuin syksy, ei sinisen taivaan reunaa näy missään. Kaikki on harmaata ja väritöntä ja lintujenkin laulu hukkuu vaimentamaani äänien sekamelskaan, joka ajaa minut hulluuden partaalle. Olisipa jo syksy, niin muutkin valittaisivat kylmää. Nyt kaikki vain katsovat maailmaa vaaleanpunaisten aurinkolasien läpi, umpirakastuneina rakkaudentunteeseen, kesäiseen hormonaaliseen illuusioon, joka lämmittää heitä sisältä eivätkä he huomaa elävänsä keskellä kaamosta. Ilmojen viiletessä entisestään rakastuneiden hölmöjenkin kupla puhkeaa ja he vaipuvat syvälle alla vellovaan pahaan, joka on paksua ja vastustamatonta kuin juoksuhiekka. En aio tippua sinne korkealta, uppoaisin vain syvemmälle. Roikun tukevasti alimmalla oksalla muiden hapuillessa puunlatvaa, jotta he näkisivät auringon paremmin. Pienet on ilot heillä.
+22 C. On kesä ja on juuri sopivan lämmin. Etelästä käy lämmin tuuli ja lapset leikkivät iloisesti veden äärellä. Kaikki on niin kaunista, aurinkokin tulee silloin tällöin esiin rakoilevasta pilviverhosta ja maalaa maiseman kirkkaimmin värein. Se polttaa selkää aikansa ja uudestaan piiloutuessaan jättää muistoksi lämpimän tunteen. Varpaita on kiva uittaa järvessä, sen vesi on lämmintä kuin äidinmaito. Vieressäni Juho laskee kätensä olkapäälleni ja uhkaa leikkisästi heittävänsä minut veteen. Nauran ja pistän muka vastaan, ei se minua oikeasti heitä. Tunnen selässäni Ilonan piinaavan katseen, joka uhkuu hukutettua mustasukkaisuutta ja vaikeasti vastustettavaa halua työntää Juho laiturilta alas. En jaksa välittää. Kaikki on niin hyvin, en halua pilata sitä. Ilona ei ymmärrä ettei onnea voi saada näkemällä maailmaa mustana ja kylmänä paikkana, jossa kohtalo pitää leikkikalunaan ja heittelee seinään. Melankolialla on tapana tarttua ihmisestä toiseen kuin virus ja saastuttaa mieli, mutta maailma toimii päinvastoinkin. Omasta ilosta kumpuaa onnea toisellekin, ja kun kaksi iloisena tuikkivaa silmäparia kohtaa toisensa, onni poksahtaa kuin shampanjapullon korkki. Ilonallakin on avain oveen, josta hän voisi kulkea maailmaan, jossa aurinko paistaa oikeasti. Vielä tulee kaunis ja kuuma kesäpäivä, jolloin hänkään ei voi vastustaa kesää, joka puskee D-vitamiinin voimin ihon läpi ja täyttää mielen kukkien tuoksulla ja lintujen laululla. Sitä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti